Kokemuksia: Threatcasting & AIdemoc, 29.4.2025

Tämä kirjoitus on osa AIdemoc-hankkeen ”Kokemuksia:”-sarjaa, jossa hankkeen tutkijat, asiantuntijat ja sidosryhmien edustajat jakavat näkökulmiaan ja havaintojaan hankkeen parissa. Kyseessä on kenttämuistiinpanojen ja henkilökohtaisen pohdinnan yhdistelmä, jossa kirjoittaja reflektoi omia kokemuksiaan ja havaintojaan työnsä äärellä. Tekstissä esitetyt ajatukset ja huomiot ovat aina jokaisen kirjoittajan omia eivätkä välttämättä edusta AIdemoc-hankkeen virallista kantaa. Julkaisemme näitä subjektiivisia näkökulmia, sillä ne tarjoavat arvokkaita oivalluksia tekoälyn yhteiskunnallisista vaikutuksista tavalla, johon perinteinen tiedeviestintä ei aina taivu.

Allekirjoittaneella oli ilo ja kunnia osallistua AIdemocin, Jyväskylän yliopiston ja Traficomin järjestämään Threatcasting-metodilla toteutettuun työpajaan. Siinä kerättiin aineistoa Vilma Luoma-ahon vetämään misinformaatio-tutkimuskokonaisuuteen (mm. AIdemoc: WP2). Työpajan vetämisestä vastasi LTC & apulaisprofessori Jason Brown (West Point). Sen järjestämisestä vastasi Traficomin Kyberturvallisuuskeskuksen viestintäpäällikkö ja JSBE:ssä väitöskirjatutkimusta tekevä Jussi Toivanen. Työpajaan osallistujat olivat kansainvälisiä, eri alojen asiantuntijoita.

Päivä alkoi tiiviillä teoriaosuudella metodista ja videoiduilla asiantuntija-alustuksilla. Kun päivän keskusteluiden tavoite, pohtia julkisen sektorin viestinnän isoja ongelmia vuonna 2035, oli esitetty, aloitettiin työskentely pienryhmissä. Threatcast-metodin mukaisesta skenaariot ideoitiin kuvitteellisen henkilön kokemusten kautta: Henkilölle keksittiin identiteetti, tilanne ja tilanteen sisältämät tapahtumat. Lisäksi skenaarioissa taustoitettiin (“backcasting”), mitkä maailman tapahtumat ovat johtaneet tilanteeseen, jossa kuvitteellinen henkilö on. Lopuksi tehtävänä oli tiivistää skenaariot minuutin mittaiseen tarinaan, jossa kerrottiin keskeiset tapahtumat, kuvattiin henkilöt, sekä ennakoitiin, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Threatcasting-prosessi toistettiin päivän aikana kaksi kertaa. Iltapäivän kierroksella oli mahdollista syventää aamupäivällä luotuja skenaarioita ja etsiä ratkaisuja, miten estetään epätoivottu tapahtumien kulku ja niiden eskaloituminen. Toinen vaihtoehto oli alusta aloittaminen. Kummassakin oli puolensa. Oma ryhmäni valitsi ratkaisujen etsimisen. Se osoittautui ennakoitua vaikeammaksi. On helppo sanoa mitä pitäisi tehdä toisin, mutta sen yksilöiminen, miten se tehdään, on paljon visaisempi kysymys.

Kun aika alkoi olla lopussa, kysyimme myös tekoälyltä näkemyksiä ryhmässä kehitettyyn katastrofaaliseen skenaarioon. Ensimmäinen kysely tekoälyltä tuotti jotakuinkin saman vastauksen, jonka ihmisasiantuntijat olivat jo hahmotelleet ratkaisuksi. Kun tekoälyälle esitetyssä jatkopromptissa pyydettiin yllättäviä ratkaisuja, saatiin vastauksena ryhmän mielestä varsin yllättäviäkin ratkaisumalleja. Sellaisenaan tekoälyn ehdottamat ratkaisut eivät olleet realistisia, mutta onnistuivat herättämään ryhmässä paljon keskustelua ja pohdintaa.

Koen, että Threatcasting on erittäin kiinnostava ihmiskeskeinen, laadullinen ja poikkitieteellinen metodi erilaisten skenaarioiden kehittämiseen. Tässä metodissa ovat mielestäni vahvoilla luovat ja ennakkoluulottomat käsiteltävän aiheen asiantuntijat. 

Erinomaisesti järjestetyn päivän tärkeänä antina olivat lisäksi useat uudet tuttavuudet monesta eri maasta ja oman ajattelun laajentuminen. Kun kuulin monenlaisia erilaisia mahdollisia skenaarioita, olen ainakin hiukan paremmin valmistautunut siihen, mitä kaikkea sitä voikaan tapahtua tulevina vuosina. Tieteellisestä näkökulmasta tarkasteltuna on kiinnostavaa nähdä mihin kerätty aineisto tulevaisuudessa johtaa osana AIdemocin WP2:sen tutkimusta.

Jukka Niittymaa
Vuorovaikutusjohtaja, AIdemoc
Tekoäly- ja innovaatiojohtaja, Sherpa
Väitöskirjatutkija, JSBE