
AIdemocin konsortion tutkimuspäivät järjestettiin 16.-17.6. Majvikissa
AIdemocin tutkimuspäiville 16.-17.6. osallistuivat (kuvassa vas.): Riikka Möttönen, Sébastien Le Maguer, Tommi Buder-Gröndahl, Jukka Niittymaa, Soila Kuuluvainen, Jami Pekkanen, Niilo Noponen, Miriam Hautala, Jaana Leikas, Nina Wessberg, Terhi Walamies, Antero Karvonen ja Anna-Mari Wallenberg. Kuvasta puuttuvat Vilma Luoma-aho ja Anton Sigfrids.
Sherpan kesätyöntekijä Maria Pasila otti yhteiskuvan tutkimuspäiville osallistuneista. Kuvassa ei ole käytetty tekoälyä.
Tutkimuspäivien videot on kuvannut kesätyöntekijä Maria Pasila.
AIdemoc-hankkeen projektitutkija, KTT, Niilo Noponen Jyväskylän yliopistosta on tutkinut mm. tekoälyn vaikutusta johtamiseen. Noposen mukaan on tärkeää ottaa selvää tekoälyn negatiivisista puolista, jotta voi keskittyä myös tekoälyn mahdollisuuksiin ja mahdollisiin hyviin puoliin.
AIdemoc-hankkeen post doc -tutkija Soila Kuuluvainen Helsingin yliopistosta muistuttaa, että näkyvän tekoälyn lisäksi on myös ns. piilossa olevaa tekoälyä, joka ei näy kansalaisille.
Miriam Hautala on mukana AIdemoc-hankkeessa, tekee väitöskirjaa ja työskentelee projektitutkijana Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa.
Tommi Buder-Gröndahl, yliopistonlehtori ja tutkijatohtori kognitiotieteestä (HY), tutkii AIdemoc-hankkeessa hallusinaatioita ja niiden haasteita.