WP3: Generatiivinen tekoäly ja hallusinaatiot
WP3 kehittää menetelmiä suurten kielimallien tuottamien virheellisten vastausten tunnistamiseen, jotta niitä voidaan hyödyntää luotettavasti julkisissa digipalveluissa.

Helsingin yliopisto
AIdemoc-hankkeessa Helsingin Yliopiston tutkimusaiheet ovat ”generatiivinen tekoäly ja hallusinaatiot”, ”kommunikaatio ja kognitio” ja ”läpinäkyvä ja osallistava synteettinen puhe” . Osa-alueista vastaavat Anna-Mari Wallenberg, joka toimii myös koko konsortion johtajana, kognitiotieteen professori Riikka Möttönen ja professori, Digitaalisten ihmistieteiden osaston johtaja Martti Vainio.
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Se sijoittuu kansainvälisissä yliopistovertailuissa maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Rahoituspäätös: https://tiedejatutkimus.fi/fi/results/funding/81898
Jäsenet ja roolit
Anna-Mari Wallenberg, yliopistonlehtori, kognitiotieteen dosentti
Tommi Buder-Gröndahl, kognitiotieteen tutkijatohtori, Tkt, FT
Jami Pekkanen, yliopistonlehtori, Digitaalisten ihmistieteiden osasto
Ajankohtaista
Ei artikkeleita.
Julkaisut
Wallenberg, A-M. (2025). The AI Act: When Too Much Is Not Enough
Buder-Gröndahl, T. (2025). In defence of mathematical content
Buder-Gröndahl, T. (2025). Revealing the Influence of Semantic Similarity on Survey Responses: A Synthetic Data Generation Approach.
Buder-Gröndahl, T.(2024). What Does Parameter-free Probing Really Uncover?
Buder-Gröndahl, T. (2024). The ambiguity of BERTology: what to large language models represent?